|
Pia Oilinki
Ranskalaisen maalaismaiseman monitoimikoira, joka päivisin paimensi lampaita ja öisin vartioi.
Viininviljelyn ohella on lampaiden kasvatus perinteisessä muodossaan jatkunut Ranskassa poikkeuksellisen pitkälle nykyaikaan.
Beauceronin juuret ulottuvat luonnontieteilijöiden mukaan suokoiraan, Canis familiaris palustris'kseen, jota pidetään kaikkien paimenkoirarotujen esi-isänä. Vasta 1800-luvulla paimenkoirat eriytettiin omiksi roduikseen erilaisten käyttötarpeiden mukaan.
Vuonna 1809 apotti Rozier erotti maatalouden oppikirjassaan: toisen pitkäkarvaisen, joka tunnetaan Brien paimenkoirana ja toisen lyhytkarvaisen soturityyppisen koiran, joka on "tarpeeksi nopea ja viisas pystyäkseen ahdistelemaan susia ja hyökkäämään näiden kimppuun sekä korvaamaton metsäisissä että vuoristoisissa maastoissa, lisäksi se pystyy vartioimaan myös öisin".
Vasta vuonna 1863 Maailmannäyttelyn yhteydessä esiintyi Beauceron rotuna virallisesti ja samoihin aikoihin hyväksyttiin ensimmäinen rotumääritelmä. Myös ensimmäisessä maailmansodassa beauceronit palvelivat isänmaataan urhoollisesti eturintamassa pelastuskoirina.
Paimentava Beauceron
Kaksi beauceronia riitti kolmesataapäisen lauman valvomiseen ja tarvittaessa beauceron kuljetti myös karjaa. Omilla liikkeillään beauceron siirsi lauman haluamaansa suuntaan. Kaikki sen ominaisuudet: valppaus, taisteluhalu, aloitekyky, äly liitettynä vankkaan, kestävään rakenteeseen ja sisäsyntyiseen lauman vartioimiseen, tekivät beauceronista korvaamattoman arjen apulaisen.
Ajat muuttuvat ja maatalous sen myötä. Nykyään paimenkoiran tehtäviin kuluu lähinnä lauman kuljettaminen paikasta toiseen mutta vartiointitehtävät beauceron suorittaa edelleen erinomaisesti.
Beauceronin ominaisuudet ovat vaikuttaneet myös dobermannin jalostukseen. Kun veronkantaja Karl Luis Dobermann etsi mahdollisimman toimivia, teräviä, puolustavia koiria risteytti hän koirakantaan myös ranskalaisia beaucenpaimenkoiria.
Beauceron itse rotuna on kehittynyt puhtaasti vanhasta paimenkoirakannasta. Ranskassa on laajin beauceron kanta, jota he myös vaalivat tarmokkaasti. Ranskassa rodun erikoisnäyttelyssä koiran on oltava kauttaaltaan erinomainen, jotta yhdistys suosittelee kyseistä yksilöä jalostukseen.
Beauceronin tulee puolustaa itseään sekä omistajaansa, olla luoksepäästävä sekä rakenteeltaan ja liikkeiltään erinomainen. Paimenkoiralle tyypillisen ravin tulee olla lentävää ja matkaa voittavaa. Beauceron ei missään tapauksessa saa pelätä ampumista. Ranskalaiset ovat kautta aikojen kunnioittaneet beauceronia nimenomaan työkoirana ja myös poliisin apuna.
Rotu on levinnyt 1990- luvulla kaikkiin Euroopan maihin myös Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Rekisteröintien kehitys on ollut nopeinta Belgiassa mutta myös Venäjällä kasvatetaan beauceroneja.
Suomeen ensimmäinen beauceron rantautui myös 1990-luvulla. Suomessa on noin 682 rekisteröityä beauceronia ja toimiva rotuyhdistys. Monipuolisena käyttökoirana beauceron sopii erinomaisesti sekä kansallisiin että kansainvälisiin palveluskoiralajeihin, agilityyn, tottelevaisuuskilpailuihin sekä pelastuskoiratoimintaan.
Pähkinänkuoressa
Kotimaa: Ranska.
Käyttötarkoitus: Vartioiva paimenkoira.
Keski-ikä: Noin 11 vuotta.
Koko: Urokset 65-70 cm, nartut 61-68 cm. Aikuinen beauceron painaa koosta riippuen 35-55 kg.
Luonne: Beauceron on tarmokas, leikkisä ja rohkea koira. Beauceron tarvitsee johdonmukaisen kasvatuksen. Parhaiten onnistuu tiukalla oikeudenmukaisella kasvatuksella, johon tulee yhdistää aimo annos hellyyttä. Beauceron saattaa suhtautua epäilevästi vieraisiin, joten pennun sosiaalistaminen on äärimmäisen tärkeää. Suurisydäminen "maalaisherrasmies"!
Karvapeite: Lyhyt, tiivis, karkea, paksu. Aluskarva on lyhyttä, tiheää ja hienolaatuista. Karvapeitteestä tulee sitä paksumpi mitä enemmän koira on ulkona.
Turkinhoito: Helppo.
Värit: Musta punaruskein merkein tai harlekiini (sinikirjava punaruskein merkein.)
Koulutettavuus: Beauceron on kohtalaisen helppo koulutettava hyvän muistinsa ja älykkyytensä vuoksi. Se on dynaaminen ja aktiivinen koira, joka käyttää energiaansa säästelemättä. Vaatii ohjaajalta hyvää hermorakennetta, jotta saa tuloksia aikaiseksi.
Terveys: Rodun suurimmat terveysongelmat liittyvät luuston kehityshäiriöihin ja -ongelmiin. Pevisa -ohjelmaan beauceronit liitettiin vuoden 1998 alusta.
Lisätietoja:
Suomen Beauceron ry
Mistä näitä saa:
Beauceronia itselleen etsivän tulee huolella tutustua pentujen vanhempiin ja näiden luonteisiin sekä perehtyä tarkasti myös näiden terveystuloksiin. Pentujen rekisteröimiseksi tulee molempien vanhempien olla lonkka- ja kyynärniveltarkastettuja.
Yhdistyksellä ei ole varsinaista pentuvälittäjää, mutta kasvattajien tiedot ja myynnissä olevat pentueet löydät: Suomen Beauceron ry
0ttamalla yhteyttä kasvattajiin saat pentueista ja rodusta lisätietoa.
Pennun hinta vaihtelee 800-1000 euron välillä pentueesta riippuen.
Pennusta kiinnostuneen tulee huomioida rodun ominaisuuksiin kuuluvat vartiointi, puolustus- ja paimennusvietit. Kookkaana koirana beauceron tarvitsee riittävästi liikuntaa ja mielekästä tekemistä. Jos beauceronilla ei ole tarpeeksi tekemistä, se kehittää sitä itse. Voi yllättäen töistä kotiin tullessa löytyä sohva eteisestä, kaapit pengottuna tai ikkunat avonaisina ja tarinoita riittää…
Beauceron tulee pennusta pitäen totuttaa nyky-yhteiskunnan elämän menoon. Kunnollinen ja huolellinen peruskasvatus takaa sen että sinulla on mukava, sosiaalinen ja hyvin käyttäytyvä koira vierelläsi. Beauceronille tulee osoittaa ja näyttää kuinka haluat sen toimivan. Beauceron rakastaa omaa perhettään "kunnes kuolema meidät erottaa" ja onnellisin beauceron on työskennellessään oman ihmisensä kanssa.
Monipuolinen Harrastuskoira
Voimakas ja peloton, suurisydäminen ja rakastettava! Beauceron on saanut luonteestaan lempinimen "maalaisherrasmies". Beauceronia on kuvattu spontaaniseksi, suoraksi ja uskolliseksi kumppaniksi. Sen vapauden ja luonnonkaipuu löytyy jo geeneistä.
Beauceron on monipuolinen ja nokkela koira. Älykkään koiran kanssa on toisaalta vähän vaikea elää, sillä se keksii esim. miten auton ikkunat saa auki, miten kymmenennellä eri tavalla pihahäkistä voi karata tai miten sisällä olevat portit saa auki ja pääsee herkkujen ääreen.
Se pitää myös tarkan huolen laumastaan ja lapsenvahtina oleva anoppi saa varmasti tuntea tökkivän kuonon takamuksessaan, sillä eihän koira voi olla ilman jatkuvaa tarkkailua täysin varma siitä, että anoppi hoitaa lauman pikkuista oikein.
Koira huomaa myös kaiken vaikka leikkii nukkuvansa! Jos olet ostanut kaupasta jonkin koiran mielestä mielenkiintoisen esineen, se kaivaa sen esille poissa ollessasi, oli se sitten missä tahansa.
Välillä aktiivinen osaa olla äärimmäisen ärsyttävä! Joskus olisi kiva käydä yksin vessassa tai pukea lenkki vaatteet päälle ilman ettei joku astu koko ajan kantapäille.
Beauceron paranee vanhetessaan kuin viini. Se kasvaa fyysisesti nopeasti mutta henkinen kehitys kestää kauan ja "valmis" koira on vasta kolmen-neljän ikävuoden tietämillä. Etenkin urokset ovat dominoivampia luonteeltaan, joten on ensiarvoisen tärkeää että perheen laumajärjestys on selvä.
Beauceron muotoutuu perheensä ja heidän elintapojensa mukaan. Se sopeutuu miljoonakaupungin pyörteisiin mutta omimmillaan se on viilettäessään tuhatta ja sataa luonnon helmassa.
Kestävän rakenteensa, mahtavan luonteensa sekä pese & pidä turkkinsa ansiosta beauceron soveltuu mitä moninaisempiin lajeihin. Beauceroneja on nähty ihan kirkkaimmilla palkintosijoilla agilityssa, vetohiihdossa, kansallisissa palveluskoiralajeissa ja on jopa suojelupuolen tuloksia saavutettu. Ranskassa beauceroneja näkee paljon suositussa Ringsport koiraurheilulajissa, jossa beauceronit vahtivat esimerkiksi omistajan kauppakoria.
Beauceronin alkuperäinen työskentelyjaksavuus, varmuus, taistelutahto ja puolustuskyky nojaavat hyviin hermoihin, joita seikkoja tulisikin kasvatustyössä painottaa. Luonteeltaan puolustusvoittoinen, mutta epävarma koira toimii varmuuden vuoksi tai ei ollenkaan, jolloin todellinen tilanteen hahmottamiskyky katoaa. Beauceronin tulisi olla rohkea ei pelokas koira.
Beauceron jaksaa olla aina menossa mukana eikä yli kymmenen vuoden ikä juuri tahtia hiljennä.
Sen kanssa on ilo harrastaa ja se jaksaa omistajaansa jatkuvasti muistuttaa hänen omista virheistään oppimalla heti sen "väärän" tyylin työskennellä. Kotikoira, kilpakumppani, vahti ja näyttelykoira saadaan mahtumaan samaan pakettiin.
Pia Oilinki
Olin kauan etsinyt itselleni harrastuskoiraa kun ei minusta metsämieheksi ollut, niin palveluskoira piti saada. Kävin monia perinteisiä rotuja lävitse mutta ei! Halusin koiran, jota ei tulisi vastaan joka kadun kulmassa.
Sattumalta käsiini osui DogFancy -lehti, jossa oli rotuesittely ja minä ihastuin heti "maalaisherrasmiehen" karskiin olemukseen!
Kävin muutamalla kasvattajalla tutustumassa koiriin ja kun ensikerran näyttelyssä näin koirani emän, niin tuumasin, että tuosta minä koiran haluan.
Lula tuli perheeseemme 12 vuotta sitten ja olemme kokeilleet agilitya, henkilöhakua ja metsäjälkeä sekä Unkarissa harrastimme suojelua.
Lula on ollut mahtava opettaja harrastustoiminnan saloihin ja aina valmis töihin.
Tottelevaisuus kouluttajamme Tuula jaksaa, joka kerta ihailla "Lula-mummon" työskentelytarmoa. Kiitokset Tuulalle!
Ensimmäinen pentueeni syntyi vuonna 2000 ja Lulan poika Slyan Andi on upeasti jatkanut seuraten äitinsä jalanjälkiä. Andin kanssa olemme kisanneet metsäjäljellä ja on poika pärjännyt rodun erikoisnäyttelyssä ihan Ranskassa asti.
Beauceron on valmis tekemään kaikkea kanssasi ja rakastaa sinua vaikka tulisit joku päivä "vihreänä" kotiin. Olen löytänyt beauceronista samaa uskollisuutta ja kiintymystä kuin vanhanajan Lassie filmit kuvasivat hyvin mieleenpainuvasti.
Perheemme kasvaessa tytöllä ja pojalla on yhteinen ilo ollut molemminpuolista, ylimääräisiä herkkuja tippuu tuon tuosta ja on joku joka aina jaksaa pihalla pallotella!
Koiriemme suurinta hupia on laskea pää edellä mäkeä alas niin kesällä kuin talvella ja saunaan on turha kuvitella menevänsä ilman paria beauceronia! Huumori mielellä on yhteiselämä beauceronin kanssa, joka päivä yhtä juhlaa.
Rotumääritelmä
Beauceron-linkkejä:
Suomen Beauceron ry.
Kasvattajia maailmalla
About Beaucerons
von der Happy Horse Farm
Amouraudiere
Kennel du Temple de Feu
Vanessa LeNormand
Club des Amis du Beauceron
Andi ja Vanja
:: y l ö s ::
|