KASVATTAJAN PALSTA



Kasvatustyön tavoitteena sosiaalinen, toimiva, terve beauceron, joka omaa roduomaisen ulkonäön.
Pienimuotoista kasvatusta mutta sitäkin hartaammin valikoiden tulevat vanhemmat. Kasvattieni omistajat ovat "tositarkoituksella" mukana. Saman yhdistelmän teen vain kerran. Kasvattieni omistajat haluavat jotain ainutkertaista niinkuin minäkin. "Liukuhihnalta" ei minulta koiria tule.

Täydellistä koiraa ei ole mutta kun on nähnyt vilauksen sinnepäin ei muuhun tyydy ja siihen pyritään. Tärkeintä on yhdistää oikeanlainen koti oikeanlaiseen pentuun! Leirin ja kyselykaavakkeen perusteella pyrin löytämään yhteen sopivat parit! Kahdesta sopivasta pennusta saa valita sen mieleisen :)
Pentueet tulevat olemaan hieman erinlaisia eli on käyttöpuolelle painottuneita pentueita ja taasen ulkonäöllisesti tasaisempia pentueita.
Beauceron on erittäin toimiva harrastuskoira, jolla on ominaisuuksia kaikkiin palveluskoiralajeihin. Pentueissa on eroja kuten pentueen sisälläkin saattaa olla suuria yksilöeroavaisuuksia. Jokaisesta pentueesta on tarkoitus löytää sopiva yksilö kullekin harrastajalle, sen mukaan mitä lajia aikoo tai haluaa koiran kanssa harrastaa! Voin sanoa, että koirassa eniten "rakastan" hermorakennetta ja kun hyviin hermoihin lisätään viettiä sekä rohkeutta päästään siihen kastiin, johon beauceron käyttökoirana kuuluu. Nyky-yhteiskunta vaatii myös koiralta luoksepäästävyyttä sekä miellyttämisenhalua, jotta koiraa on helpompi työstää eteenpäin. Beauceron kehityy hitaammin kuin moni muu palveluskoirarotu mutta se myös säilyy pitkään toimintakykyisenä ja kun asiat on opittu ne myös taidetaan. Slyan Andin (9 v.) kanssa jatketaan parin vuoden tauon jälkeen treenaamista ja jos me molemmat saamme kuntoa kohotettua, josko pääsisimme vielä ensi kesänä kisakentille... jälleen. Slyan Amie kisaa vielä agilityssä III-luokassa :)

SLYAN A-pentue
Erittäin hyvä ja tasainen pentue. Todella hyviä koiria niin käyttöominaisuuksiltaan kuin ulkomuodollisestikin. Terve ja vahva pentue.
Täyttävät seuraavaksi 10 vuotta ja yhtä lukuunottamatta kaikki hengissä ja voivat hyvin. Slyan Asterix on lopetettu iäkkään omistajan kuoleman johdosta. Koira oli jo kerran vaihtanut kotia, joten oli parempi "Riksun" lähteä rakkaan isäntänsä matkaan mukaan. :(

SLYAN B-pentue
Erittäin toimintakykyinen ja viettivoimainen pentue! Todella hyviä harrastuskoiria. Vilkkaita koiria. Vilkkauden kera herkkyyttä toisilla enemmän kuin toisilla. Muutamia todella vahvoja uroksia vieteiltään ja olemukseltaan. Tasaisia ja vahvoja rakenteeltaan, isoja.
Lonkkaniveldysplasia: Slyan Benziro E/E (D/D) ja Slyan Byron jouduttu lopettamaan, toisen puolen lonkka niin huono. Todella ikävää, muuten ihana luonteinen, upea koira :(.
Slyan B-pentueesta ei tulla yhtäkään koiraa käyttämään jalostukseen.

SLYAN C-pentue
Tulee olemaan enemmän A-pentueen tyyppinen pentue. Käyttöön että näyttöön soveltuvia beauceroneja.
Odotan toimintakykyisiä, avoimia ja hyvärakenteisia beauceroneja. Cayennen Ranskan veljet olivat upeita, toimintakykyisiä ja avoimia koiran alkuja. Cayennen kasvattajan kiinnittäessä huomion nimenomaan koiriensa käyttöominaisuuksiin 30 vuoden kokemuksella, joten odotan innolla tulevaa pentuetta. Tulevasta pentueesta tulee yksi beauceronin alku jäämään myös kotiin "isänsä" iloksi.


C-pentueen omat sivut